Aalto arjessa Meilahden yläasteella

Alvar Aalto -koulujen yhteinen lukuvuoden 2019-2020 teema Aalto arjessa toteutuu kaikkien luokka-asteiden kuvataiteen opiskelussa. Eri luokilla painottuu kuvataiteen sisältöjen mukaan joko muotoilu tai arkkitehtuuri, mutta kaikkien luokka-asteiden oppilaita osallistui Arkkitehtuurin päivän Suunnittele ovenkahva! -kilpailuun.

9. LUOKAT

Alvar Aallon arkkitehtuuri Helsingissä

Oppilaat kartoittivat eri lähteitä hyväksi käyttäen Helsingissä sijaitsevat Alvar Aallon suunnittelemat rakennukset. Ryhmätyönä tutkittiin ja valokuvattiin rakennuksia ja koottiin näyttely koulun ruokalaan. Näyttelykuvia täällä.

    • Tiedonhaku, arkkitehtuurivalokuvaus, näyttelyn rakentaminen
    • Tutustuminen nykyvalokuvaukseen: arkkitehtuurimuseon Tuomas Uusheimon näyttely Paimion parantolasta inspiroi omaa valokuvausta.

Abstrakti valokuvaus, Finlandia-talo

Oppilaat valokuvasivat Finlandia-taloa ja etsivät abstrakteja näkökulmia arkkitehtuuriin.

Valaisinsuunnittelu, lähtökohtana luonnonmuodot

Digitaalisen kuvataidepainotuksen oppilaat suunnittelivat 3D-mallinnusohjelmalla valaisimen, jonka lähtökohtana olivat luonnonmuodot. Valaismelle tehtiin myös mainos.

    • 3D-mallinnus
    • graafinen suunnittelu
    • mainosvideo

 

8. LUOKAT

Monialaiset oppimiskokonaisuudet, kuvataide + käsityö

Kuvataide on mukana kahdessa koulumme 8. luokkalaisten monialaisessa oppimiskokonaisuudessa. Kässää kuvista yhdistää tekstiilikäsityön ja kuvataiteen työtavat, Muotoile ja markkinoi puolestaan teknisen käsityön ja kuvataiteen menetelmät. Nämä oppimiskokonaisuudet muodostavat koko lukuvuoden kestävän oman Aalto arjessa -muotoiluprosessin. Se alkoi vierailuilla ja tutustumisella Aallon tuotantoon. Tämän taustatutkimuksen jälkeen ideoitiin, luonnosteltiin, kehiteltiin ja kevätlukukaudella valmistetaan oma tuote. Viimeisenä työvaiheena suunnitellaan tuotteen markkinointi. Jokainen tekee lukuvuoden työskentelystä oman prosessiportfolion.

Kässää kuvista

    • kuvausretki Finlandia-talolle, arkkitehtuurin muotokielen tutkiminen
    • opastettu vierailu Aallon kotitalossa ja ateljeessa
    • painokankaan suunnittelu ja valmistus: kuvion rytmin ja jatkuvuuden kokeilut, silkkipainotekniikan harjoittelu
    • oman painokuvion suunnittelu, lähtökohtana Aallon arkkitehtuurin muotokieli
    • kodin tekstiilien valmistus
    • oma tuotemerkki, brändäys
    • tuotteen mainonta, tuotevalokuvauksen perusteet, graafinen suunnittelu

 

Vetoketjullinen pussukka, ensimmäinen harjoitustyö

 

Painokankaan suunnittelu, lähtökohtana omat valokuvat Finlandia-talosta

 

 

Muotoile ja markkinoi

    • vierailu Designmuseossa, tutustuminen suomalaiseen muotoiluun ja sen historiaan
    • valaisinsuunnittelu, lähtökohtana luonnonmuoto
    • inspiraationa Aallon valaisimet, mm. Mehiläispesä
    • valaismen valmistaminen

 

Alvar Aalto -kaupungin matkamuisto

Taustaksi oppilaat tutustuivat Aallon esinemuotoiluun tutkimalla niiden muotokieltä piirtäen. Tehtävänä on suunnitella innovatiivinen, funktionaalinen ja monenlaiselle kohderyhmälle sopiva koru, joka sopisi Alvar Aalto -kaupungin matkamuistoksi. Se toteutetaan 3D-mallinnusohjelmalla ja tulostetaan 3D-tulostimella. Korulle suunnitellaan myös mainos, jonka yhteydessä käydään läpi graafisen suunnittelun perusteita.

Elävöitetyt esineet

Animaatioharjoituksissa saadaan Aallon esineet liikkumaan ja elämään uutta elämää.

    • Aalto esinesuunnittelijana
    • esineen käyttö- ja näyttöarvo, kohderyhmä, funktio
    • 3D-mallinnus ja -tulostus
    • graafinen suunnittelu
    • animaation perusteet

 

7. LUOKAT

Arkkitehtuurin perusteet

Helsingin arkkitehtuurin historian yhteydessä käydään läpi Aallon rakennuksia.

Arkkitehtuurin yhteys maisemaan ja luontoon

Arkkitehtuurimuseon näyttely Alvar Aallon jalostettu maisema ja Aallon suunnittelufilosofia inspiroivat omaa arkkitehtuuriprojektia. Oppilaat suunnittelivat asuinrakennuksen, jossa huomioitiin arkkitehtuurin yhteys luontoon. Jokainen rakensi oman talonsa pienoismallin mittakaavassa 1:100.

    • arkkitehtuurin historiaa
    • arkkitehtuurin peruskäsitteita
    • tilakokemus, paikan henki
    • pienoismallin rakentaminen, mittakaava

Aalto arjessa

Meilahden yläasteen koulu kutsuttiin keväällä 2019 yhdeksi Suomen Alvar Aalto -kouluksi. Koulujen ensimmäisessä tapaamisessa huhtikuussa päätettiin lähteä tutkimaan arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen mahdollisuuksia ja toteutustapoja kouluarjessa Alvar Aallon hengessä. Lukuvuoden 2019-2020 teemaksi valittiin Aalto Arjessa.

Käsityön ja kuvataiteen yhteisen monialaisen oppimiskokonaisuuden koko vuoden teemaksi valikoitui itsestään selvästi Alvar Aalto. Lähdimme tarkastelemaan, mitä Aallon suunnittelemia arjen esineitä kouluympäristöstä löytyy. Jokaiselle ovat tuttuja vaikkapa Aallon suunnittelemat kouluruokalan kalusteet. Niin arkkitehtuurin kuin muotoilunkin tunnistamista opittiin pelillisesti käyttämällä Alvar Aalto -kuvapeliä.

Seuraavilla oppitunneilla lähdettiin tutkimaan kaikille tuttua Finlandia-taloa ja valokuvaamaan rakennusta eri puolilta. Arkkitehtuurin muotokieli tulisi olemaan lähtökohtana oman painokankaan suunnittelulle.

Painokankaan suunnitteluun perehtyminen aloitettiin tutkimalla kuvion toistuvuutta ja pinnan rytmiä. Jokainen suunnitteli neljä erilaista pintaa, kangasmallia, toistaen samaa puoliympyrän muotoista paperista leikattua kuviota. Toinen toistaan kiinnostavampia vaihtoehtoja on lukematon määrä!

 

Näistä kokeiluista valittiin yksi, joka painettiin kankaanpainoseulalla valkoiselle pellavalle. Lopputuloksena oli huikean hienoja kankaita, kaikki erilaisia ja uniikkeja. Kankaasta ommellaan ensimmäinen harjoitustyö, vetoketjullinen pussukka, oma arjen käyttöesine.

Tämän ensimmäisen harjoituksen jälkeen jokainen suunnittelee Finlandia-talon arkkitehtuuriin pohjautuvan kuosin, painaa kankaan ja ompelee siitä kodin käyttötekstiilejä. Aaltoa arjessa parhaimmillaan!

Meilahden yläasteesta Alvar Aalto -koulu

 

Alvar Aalto -kaupunkien verkosto perustettiin 3.2.2017 Jyväskylässä. Verkoston jäsenkaupunkeja ovat Aalborg, Alajärvi, Espoo, Eura, Hamina, Helsinki, Imatra, Jyväskylä, Järvenpää, Kotka, Kouvola, Lahti, Oulu, Paimio, Pori, Raasepori, Rovaniemi, Seinäjoki, Turku, Vantaa, Varkaus ja Wolfsburg. Verkoston tavoitteena on lisätä Aalto-tietoutta Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2018 toimintaa laajennettiin kuntien opetustoimeen ja perustettiin Alvar Aalto -koulujen verkosto. Näiden nimettyjen koulujen arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksessa huomioidaan entistä enemmän Alvar Aallon perintö, sen vaaliminen ja jakaminen eteenpäin. Koulut toimivat yhteistyössä oman kaupungin Alvar Aallon arkkitehtuurikohteiden kanssa. Paikallisen toiminnan lisäksi Aalto-koulut voivat toimia yhteistyössä mm. erilaisissa hankkeissa, tehden tutustumismatkoja ja jakaen hyviä käytänteitä ja opetusmateriaalia. Kyseessä ei ole määräaikainen projekti vaan pitkäjänteinen toiminta. Koulujen opettajia ja rehtoreita kokoontui ensimmäiseen yhteiseen suunnittelutapaamiseen 29.4.2019 Jyväskylän Alvar Aalto -museoon.

Helsingin monipuolisen ja runsaan Aallon arkkitehtuurin myötä Alvar Aalto -kouluiksi on valittu kolme koulua: Meilahden yläaste, Arabian peruskoulu ja Aurinkolahden peruskoulu. Odotamme mielenkiinnolla, miten tämä kunnia näkyy arjen työssä, projekteissa ja yhteistyössä ja mitä kaikkea mielenkiintoista keksimmekään!

 

Kuvataidetta ja matematiikkaa monialaisesti

Koulumme 7.-luokkalaisten monialainen oppimiskokonaisuus on pelit ja pelillisyys. Matematiikan ja kuvataiteen yhteistyönä toteutettiin matemaattinen muistipeli. 7B-luokka suunnitteli matematiikan tunnilla pelin sisällön ja kuvataidetunnilla pelikorttien ulkoasun. Työskentely aloitettiin kuvioimalla korttien taustat partavaahtomarmoroinnilla. Sen jälkeen jokainen suunnitteli oman korttiparinsa graafisen ilmeen. Valmiit kortit laminoitiin ja niillä on jo innokkaasti pelattu matematiikan tunnilla.

 

Muistikuvia

Lukuvuoden 2017-2018 kohokohta oli kuvataidepainotuksen 30-vuotisjuhlanäyttely Annantalolla. Näyttelyn avajaisissa puhuivat koulumme rehtori Riitta Erkinjuntti ja entinen kuvataideluokkalainen, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n puheenjohtaja ja Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaoston puheenjohtaja Elisa Gebhard. Avajaisten kuvaajana toimi valokuvaaja Enni Laitinen, entinen kuvataideluokkalainen hänkin. Lämmin kiitos vieraille: entisille ja nykyisille oppilaille, huoltajille ja opettajille, ystäville, sukulaisille ja kaikille taidekasvatuksesta kiinnostuneille.

Kaikki kuvat © Enni Laitinen.

Muistikuvia-näyttelyn avajaiskuvien myötä Meikun kuvis toivottaa kaikille onnellista, inspiroivaa ja rentouttavaa kesälomaa!

 

 

Maalataan langalla

Monialaisen Kässää kuvista -kurssin työt ovat edistyneet ompelu- ja kirjontavaiheeseen. Kirjontakuvioiden suunnittelu aloitettiin nestemäisillä akvarelliväreillä maalaten. Maalauksen päälle piirrettiin tussiterällä tai ohuella siveltimellä jäljitellen kirjonnan tarkkaa viivaa. Harjoituskankaasta ommellaan pussukka, johon kirjotaan kuvioita etu- ja tikkipistoilla. Se on kuin langalla piirtämistä tai maalaamista. Jääpalavärjättyjen kankaiden hienot värit ja kuviot herättivät mielikuvituksen. Kirjotut kuviot esittävät luontoa ja mielen maisemia. Sopivan värinen vetoketju ja Kässää kuvista -label viimeistelevät itse suunnitellun ja tehdyn tuotteen.

Yayoi Kusaman inspiroimia tekstiiliveistoksia

Kuvataiteen ja tekstiilityön monialaisen Kässää kuvista -kurssin koko vuoden työskentely pohjautui Yayoi Kusaman taiteeseen. Vierailimme HAM:n Yayoi Kusama: In Infinity näyttelyssä ja työskentelimme siihen liittyvässä työpajassa. Aloitimme suunnittelemalla erilaisia pintakuvioita rytmiä, väriä ja pilkkujen kokoa vaihtelemalla. Harjoituksen pohjalta painettiin pilkullinen kangas silkkipainotekniikalla. Siitä ommeltiin penaali. Kevätlukukaudella jokainen suunnitteli ja toteutti oman painokankaan ja siitä tekstiiliveistoksen. Koko vuoden työskentelystä tehtiin prosessiportfolio.

Tässä upeita tekstiiliveistoksia.

Koruja 3D-tulostimella

8A suunnitteli aiemmin talvella vahvuuskoruja luonnon- ja kierrätysmateriaaleista. Muotoiluprojektin toisessa vaiheessa suunniteltiin koru 3D-mallinnusohjelmalla. Kuinka lopputulos, muotokieli ja käyttötarkoitus muuttu, kun käytetään uusinta teknologiaa? Korut tulostettiin koulumme teknisen työn luokassa olevalla 3D-tulostimella.