Visioita tulevaisuudesta

Posted: 22.12.2018 in 9. luokka, kuvailmaisu, oppilastyöt

9A ja 9BC jatkoivat vuoden tulevaisuusteeman pohtimista akvarellimaalauksissaan. Olimme jo aiemmin tutustuneet taiteilijapari IC-98:n tuotantoon. Heidän yhdessä Kustaa Saksin kanssa toteutettamassaan teoksessa A World in Waiting kuvitellaan maailma 2000 vuoden kuluttua. Kuvakudoksessa on esitetty Huippuvuorten siemenholviin säilötyistä kasveista ne, jotka todennäköisimmin selviäisivät vuonna 4017.

Oppilaat kuvasivat, millainen maailma heidän mielestään on 2000 vuoden kuluttua. Oma näkemys maalattiin akvarelliväreillä.

”Työssäni kerron tulevaisuudesta, joka on epäselvä. Tässä tulevaisuudessa maailma on lähes tuhoutunut ja jäljellä on vain epäselviä värejä ja joku hahmo niitä vasten. Työstä ei käy ilmi onko kyseessä ihminen vai esimerkiksi robotti ja halusinkin jättää sen katsojan tulkinnan varaan.”

”Työssäni näkökulma on planeetalta Mars, jonne olemme pelastuneet. Uudelta kotiplaneetaltamme katselemme palavaa planeettaa, Maata.”

”Tein työhöni peuroja, joista ajattelin aluksi tehdä jollain tapaa mutantteja, mutta päädyinkin lopulta onnellisempaan versioon, jossa ihmiskunta on hävinnyt maapallolta ja peurat elävät puhtaassa luonnossa.”

”Tulevaisuudenkuvani on se, että ihmiskunta on lähtenyt pois maapallolta vähäksi aikaa, niin kauaksi kunnes luonto on alkanut kukoistaa taas. Sitten ihmiskunta palaa takaisin kotiin.”

”Maalasin android-tytön, joka katsoo maan hologrammia. Hänen selästään liikkuvat pikselit kertovat, että tyttö on virtuaalinen.”

”Suuren katastrofin jälkeen jäätynyt pallo on nyt sulamassa. Kaasupallot, jotka pitävät sisällään elämää ja värejä vapautuvat synkän menneisyyden ja jään alta.”

”Maalauksen ideana oli tehdä sielupankki eli tässä maailmassa ihmiset ovat siirtäneet sielunsa mikroskooppisen pienille mikrosiruille, jotka kiertelevät solua, joka pyörittää maailmaa.”

”Yritän kertoa, että ilmastonmuutoksen edetessä jäät sulavat lopullisesti ja monet alueet, varsinkin saaret jäävät veden alle. Silloin ihmiset joutuvat muuttamaan veden yläpuolelle erilaisiin majoihin. Silloin on myös pystytty kehittämään erilaisia taikaeläimiä todellisiksi ja muillekin eläimille on kehittynyt lentotaito, jos ne pitävät päässään kuplaa. 2000 vuotta myöhemmin on siirrytty sienten aikakauteen ja sienet ovat kasvaneet todella isoiksi.”

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.