Norden Rundt

Posted: 6.5.2012 in 7. luokka, 8. luokka, 9. luokka, projektit

Koulumme on osallistunut lukuvuonna 2011-2012 lasten ja nuorten yhteispohjoismaiseen taideprojektiin Norden Rundt – taidetta jäänreunan laidalta. Se toteutetaan yhteistyössä Färsaarten ja Reykjavikin Pohjolan talojen, Ahvenanmaan Pohjola Instituutin, Pohjoismaiden Suomen Instituutin ja Grönlannin Pohjola Instituutin kanssa. Jokainen järjestö valitsi viime syksynä maastaan yhden koulun, jonka oppilaat ovat tehneet lukuvuoden aikana omaa maataan esittelevää taidetta. Oppilastöitä kootaan parhaillaan näyttelyiksi viiten eri konttiin, jotka muodostavat kiertonäyttelyn. Pohjoismainen kulttuurirahasto on avustanut hanketta kustantaen materiaalit ja matkakulut viidelle oppilaalle ja yhdelle opettajalle näyttelyn avajaisiin 1.9.2012 Nuukissa, Grönlannin pääkaupungissa. Sieltä näyttelyn matka jatkuu Islantiin, Färsaarille, Tanskaan ja lopulta Helsinkiin Pohjoismaiden ministerineuvoston kokouksen aikaan marraskuussa 2012.

Suomen kontti tuli Meilahden yläasteen pihalle 3.5. Konttinäyttelyyn kootaan eri luokka-asteiden oppilaiden töitä: maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja valokuvia. Projekti on toteutettu koulussamme osana kuvataiteen opetussuunitelman mukaista työskentelyä. Oppilastöissä näkyy luonto vuodenaikojen vaihteluineen, väreineen, kasveineen ja eläimineen, mutta myös kaupungin ihmisiä ja nuorten kasvoja ajatuksineen. Lisää kuvia valmiista näyttelystä tulossa heti, kun saamme sen valmiiksi! On mielenkiintoista nähdä, millaisen näyttelyn ovat ahvenanmaalaiset, islantilaiset, färsaarelaiset ja grönlantilaiset koonnet omiin kontteihinsa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s